Koulutus
Seura tarjoaa monipuolisia koulutusmahdollisuuksia, kuten viikkoryhmiä, valmennusryhmiä sekä kursseja ja koulutuspäiviä. Tutustu eri vaihtoehtoihin tarkemmin alta.
Viikkoryhmät
Mikkelin Agilityharrastajat tarjoaa jäsenilleen koulutusta viikkoryhmissä. Viikkoryhmissä treenataan kerran viikossa tiettynä kiinteänä ajankohtana. Suurin osa viikkoryhmistä treenaa arki-iltaisin, mutta joitakin ryhmiä treenaa myös arkisin aamusta tai iltapäivästä sekä viikonloppuisin. Viikkoryhmiä on agilityssä, tokossa, rally-tokossa ja hoopersissa.
Viikkoryhmiä on sekä kouluttajavetoisia että omatoimisia. Kouluttajavetoiset ryhmät sopivat aloitteleville sekä muuten ohjausta kaipaaville harrastajille. Kouluttajavetoisia ryhmiä kouluttavat yhdistyksen vapaaehtoiset kouluttajat. Kouluttajat suunnittelevat ryhmän treenit sen tarpeiden mukaan. Kokeneemmille harrastajille on omatoimisia viikkoryhmiä, joissa ei ole nimettyä kouluttajaa. Tällöin ryhmäläiset treenaavat omatoimisesti toisiaan auttaen.
Viikkoyhmässä treenaavien tulee olla Mikkelin Agilityharrastajien jäseniä ja heidän tulee olla suorittanut talkoovelvoitteensa ajallaan. Viikkoryhmissä treenaavilla koirakoilla tulee olla lajin pohjataidot hallinnassa. Lajin pohjataidot voi hankkia joko itsenäisesti harjoittelemalla tai kurssien kautta.
Mikäli haluat aloittaa treenaamisen viikkoryhmässä tai vaihtaa ryhmää, olethan yhteydessä kyseisen lajin toimikuntaan.
Valmennus-
ryhmät
Mikkelin Agilityharrastajat tarjoaa valmennusryhmiä agilityssä, tokossa ja rally-tokossa. Valmennusryhmiä kouluttavat lajinsa osaavat ja kokeneet “huiput”. Valmennusryhmät kokoontuvat keskimäärin kerran kuukaudessa. Valmennusryhmät on tarkoitettu lajissaan tavoitteellisille ja eteenpäin pyrkiville harrastajille. Valmennusryhmien kouluttajat päättävät treenien sisällöstä.
Valmennusryhmien kausi on syksystä kevääseen. Valmennusryhmiin on haku aina kesällä. Myös vanhojen valmennusryhmäläisten tulee tällöin hakea valmennusryhmäpaikkaa uudestaan. Valmennusryhmäläiset valitaan hakemusten perusteella, mikäli hakijoita on enemmän kuin paikkoja.
Valmennusryhmät on tarkoitettu ensisijaisesti yhdistyksen jäsenille, mutta mikäli paikkoja jää, voi valmennusryhmiin hakea myös yhdistyksen ulkopuoliset koirakot.
Valmennusryhmien vetäjät kaudella 2025-2026:
Agility: Riina Kellman ja Ira Mikkanen
Toko: Mari Leiviskä ja Oili Huotari
Rally-toko: Oona Tuormaa
Kurssit ja koulutuspäivät
Mikkelin Agilityharrastajat järjestää vuosittain alkeiskursseja agilitystä, tokosta ja rally-tokosta sekä harrastuskoirien pohjataitokursseja ja lajitutustumiskursseja. Kurssien kautta uudet harrastajat pääsevät mukaan yhdistyksen toimintaan. Kursseille ovat tervetulleita niin yhdistyksen jäsenet kuin muutkin koirakot.
Lajitutustumiskurssilla koirakko pääsee tutustumaan yhdistyksen tarjoamiin harrastuslajeihin, esimerkiksi agilityyn, tokoon tai rally-tokoon. Harrastuskoiran pohjataitokurssi on tarkoitettu pennuille ja siellä harjoitellaan kaikissa harrastuslajeissa tärkeitä pohjataitoja. Tämä kurssi antaa hyvät valmiudet hakeutua myöhemmin alkeiskurssille. Alkeiskurssit ovat lajikohtaisia ja niissä lähdetään harjoittelemaan lajitaitoja täysin alkeistasolta. Usein alkeiskurssin perään järjestetään jatkokurssi, jossa syvennetään alkeiskurssilla opittuja taitoja.
Ennen alkeiskurssin alkamista järjestämme kurssille ilmoittautuneille koirakoille yhteistyötestin, jossa tarkkaillaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Koiran ei tarvitse osata lajitaitoja testissä, mutta sen tulisi olla yhteistyöhaluinen ohjaajaansa kohtaan ja sietää muut koirat ja ihmiset samassa tilassa. Emme ota kursseille aggressiivisesti toisia koiria tai ihmisiä kohtaan käyttäytyviä koiria.
Mikäli olet kiinnostunut alkeiskurssista, olethan yhdeydessä kyseisen lajin toimikuntaan. Voit ilmoittaa sähköpostilla kiinnostuksestasi osallistua alkeiskurssille ja toimikunta tiedottaa sinua alkavista kursseista. Ilmoitamme alkavista kursseista myös nettisivuillamme sekä sosiaalisen median kanavissamme.
Sekä seuran jäsenillä että ulkopuolisilla on mahdollisuus hakea vapaatreenioikeutta. Lisätiedot löydät täältä.
VapaatreenioikeusBanner: Maarit Karhu-Teiskonen/#riemukauppa.fi
Alin kuva: Erika Holappa Photography
