Yhdistyksen säännöt

Yhdistyksen säännöt (2. käsittely jäsenkokouksessa 7.11.2025)

1 § Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli

Yhdistyksen nimi on Mikkelin Agilityharrastajat ry. Kotipaikka on Mikkeli ja yhdistyksen kieli on suomi.

2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää toiminta-alueellaan asuvien koiranomistajien keskuudessa monipuolista koiraharrastusta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää eri koiraharrastuslajeissa koulutusta, kursseja, kilpailuja, kokeita, näyttelyitä sekä jäsen- ja yleisötilaisuuksia.

Yhdistys on Suomen Kennelliittoon, Suomen Agilityliittoon sekä Suomen Palveluskoiraliittoon kuuluva jäsenyhdistys. Yhdistys voi tarvittaessa pyrkiä jäsenyhdistykseksi myös muihin tarkoituksensa ja toimintansa mukaisiin urheilujärjestöihin tai -liittoihin.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää jäsenmaksua. Yhdistys voi asianmukaisella luvalla järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia. Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja irtainta omaisuutta, perustaa rahastoja sekä ottaa vastaan lahjoituksia sekä testamentteja. Yhdistyksen tarkoituksena ei saa olla voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen yhdistyksen toimintaan osallistuville.

3 § Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja sen säännöt. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Yksityinen henkilö voi olla varsinainen, nuoriso-, ainais- tai kunniajäsen. Jäsen voi halutessaan olla nuorisojäsen sen kalenterivuoden loppuun, jonka aikana hän täyttää 16-vuotta.

Yhdistyksen hallituksen ehdotuksesta voidaan sen kunniajäseneksi kutsua henkilöitä, joille yhdistys tahtoo osoittaa erikoista kunnioitusta ja kiitollisuutta. Ehdotus alistetaan yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi, jolloin päätökseen vaaditaan vähintään kolme neljäsosa (3/4) annetuista äänistä. Kunniajäsenellä on samat oikeudet kuin varsinaisilla jäsenillä, mutta he ovat vapaat kaikista jäsenmaksuista. 

4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksun maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut. Jäsen voidaan erottaa myös silloin, jos hän on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa.

 

5 § Liittymis- ja jäsenmaksu

Perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kullekin jäsenryhmälle päättää yhdistyksen syyskokous. Jäsen voi suorittaa myös ainaisjäsenmaksun, joka on 10 kertaa jäsenmaksu. Kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja. Mikäli jäsen liittyy yhdistykseen kesken kalenterivuoden, on hän velvollinen suorittamaan liittymismaksun ja jäsenmaksun koko kyseiseltä vuodelta.

6 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja, kaksi-kuusi (2-6) varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa puheenjohtaja sekä yksi-kaksi (1-2) varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai sen ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallituksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla.

Hallituksen tehtävät:

  1. johtaa yhdistyksen toimintaa sekä hoitaa sen taloutta ja omaisuutta
  2. edustaa yhdistystä ja hoitaa sen asioita
  3. valita sihteeri ja rahastonhoitaja ja muut tarpeelliset toimihenkilöt
  4. valmistella ja esittää kevätkokoukselle edellisen vuoden vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto
  5. valmistella ja esittää syyskokoukselle seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
  6. valmistella ja esittää varsinaisille kokouksille muut niille kuuluvat asiat
  7. nimetä yhdistyksen toiminnan kannalta tarpeelliset toimikunnat
  8. päättää uusien henkilöjäsenten sekä toimikuntien jäsenten hyväksymisestä, sekä
  9. tehdä päätös henkilöjäsenen erottamisesta

 

7 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai sihteeri, kaksi aina yhdessä ja hallituksen valtuuttama toimihenkilö yksinään.

8 § Tilikausi ja toiminnantarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään viikkoa (1) ennen kevätkokousta hallitukselle.

Yhdistyksellä on kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varatoiminnantarkastajaa, jotka valitaan syyskokouksessa tehtäviinsä vuodeksi kerrallaan.

9 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Kevätkokous

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
  3. Valitaan kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa
  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  6. Esitetään hallituksen vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto
  7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
  8. Käsitellään hallituksen kevätkokoukselle tekemät esitykset ja aloitteet
  9. Käsitellään jäsenten tekemät esitykset ja aloitteet, jotka on jätetty kirjallisesti hallitukselle

viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta

 

Syyskokous

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
  3. Valitaan kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa
  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  6. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksut seuraavalle kalenterivuodelle
  7. Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja
  8. Valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet erovuorossa olevien tilalle
  9. Valitaan kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varatoiminnantarkastajaa
  10. Käsitellään hallituksen syyskokoukselle tekemät esitykset ja aloitteet
  11. Käsitellään jäsenten tekemät esitykset ja aloitteet, jotka on jätetty kirjallisesti hallitukselle viimeistään kuukautta ennen syyskokousta

 

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa jokaisella 16 vuotta täyttäneellä jäsenellä on yksi ääni. Kokouksissa ei voida käyttää valtakirjaa. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Yhdistyksen kokoukseen voi osallistua:
        kokouspaikassa läsnä olemalla
        hallituksen tai yhdistyksen vuosikokouksen niin päättäessä myös video/ääniyhteyksin  ennalta ilmoitetun kokousalustan kautta

10 § Yhdistyksen kokouksen koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 7 vuorokautta ennen kokousta seuran kotisivuilla, sähköpostitse tai jäsentiedotteella. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltäviksi tulevat asiat.

11 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa (2) toisiaan vähintään kuukauden väliajalla seuraavassa yhdistyksen kokouksessa, joista toisen tulee olla vuosikokous. Päätös tulee voimaan, jos molemmissa kokouksissa muuttamista tai purkamista on kannattanut vähintään 3/4 äänestyksessä annetuista äänistä.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen perustamistarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän jälkimmäisen kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

12 § Yhdistyslain säätämät asiat

Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä. Tarpeen vaatiessa voi yhdistyksen kokous näiden sääntöjen ja yhdistyslain puitteissa vahvistaa noudatettavaksi yhdistyksen sisäistä toimintaa koskevia säädöksiä.

Banner: Maarit Karhu-Teiskonen/#riemukauppa.fi