Agility

Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, joka sopii kaiken ikäisille ihmisille. Suomessa agilityn parissa liikkuu yli 10 000 harrastajaa.

Mitä on agility?

Agilityssa ihmisen ohjaama koira suorittaa tuomarin suunnitteleman esteradan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Ohjaaja liikkumalla, kehonsa liikkein ja ääntään käyttäen ohjaa koiraa suorittamaan radalla olevat esteet. Agilityrata koostuu useista erilaisista esteistä. Hypättäviä esteitä ovat aidat, rengas, muuri ja pituus. Kiivettäviä esteitä eli kontaktiesteitä ovat A-este, puomi ja keinu. Lisäksi rataan kuuluvat putket, pujottelueste ja pöytä.

Mille roduille laji sopii?

Laji on avoin kaikille koiraroduille ja myös sekarotuisille. Agilityssä menestyminen edellyttää koiralta yhteiskuntakelpoisuutta, hyvää fyysistä kuntoa, toimintakykyä ja ennen kaikkea hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa. Agility edellyttää hyvää fyysistä kuntoa myös koiran ohjaajalta.

Miten kilpaillaan?

Kilpailuissa on kahdenlaisia ratoja, agilityratoja, joihin sisältyy myös kontaktiesteitä, ja ilman kontaktiesteitä juostavia hyppyratoja. Kilpailuissa rata pyritään suorittamaan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Tuomari määrittelee jokaiselle radalle ihanneajan. Jokaisesta virheestä radalla tulee viisi virhepistettä, esim. koira pudottaa riman, kaataa esteen tai ei kosketa kontaktipintaa. Myös ns. kieltäytymisestä saa viisi virhepistettä ja kolme kieltäytymistä johtaa hylättyyn suoritukseen, suoritus hylätään myös jos koira menee väärälle esteelle.

Koirat kilpailevat eri luokissa koon ja taidon mukaan. Taitoluokkia on kolme, 1-luokassa kilpailevat aloittelevat koirat ja onnistuneita tuloksia saavuttaessaan ne nousevat 2-luokkaan. 3-luokassa kisaavat koirat ovat “uransa huipulla”. Kolmosluokkalaiset keräävät 0-tuloksia päästäkseen karsimaan MM- ja PM-joukkuepaikoista sekä voidakseen osallistua SM-kisoihin. Tasoluokkien eroina ovat radan pituus ja sen vaikeusaste sekä koiran suoritusnopeus, jota käytetään ihanneajan määritykseen. Alin kilpailuikäraja koiralla on 18 kk, jotta koira olisi fyysisesti valmis kilpailemaan.

Kaikissa tasoluokissa koirat jaetaan säkäkorkeuden perusteella viiteen kokoluokkaan: pikkumini-, mini-, medi-, pikkumaksi- ja maksiluokkaan. Pikkumini-koiran säkäkorkeus on alle 28 cm, minin alle 35 cm, medi-koiran säkäkorkeus 35-42.99 cm, minimaksin  43-49,99 cm ja maksi-koiran säkäkorkeus on 50 cm tai yli.

Parhaimmillaan agilitysuoritus on ohjaajan ja koiran saumatonta yhteistyötä. Lajissa voi kilpailla tai sitä voi harrastaa ihan vain omaksi ja koiran iloksi.

Lisää tietoa: https://www.agilityliitto.fi/